
Kuva: Tapio Maikkola
Artikkeli: High Tech Forum / Talous 2.7.2008
Pomin toimitusjohtaja Jari Karsi esittelee led-moduuleja, joista näyttöseinät rakennetaan. Vasemmanpuoleisia moduuleja käytetään Raksilan jäähallin mediakuutiossa ja oikeanpuoleisia tienvarsien näyttötauluissa.
Pomi tekee latua näyttöseinille
Yhtenä harvoista kotimaisista mikrotietokoneiden valmistajista tunnettu Pomi Finland Oy on suunnannut liiketoimintaansa yhä enemmän erilaisiin näyttöihin.
Kempeleläisen yhtiön viimeisin aluevaltaus on ollut tienkäyttäjien nähtävillä kesäkuun alusta lähtien. Pomin valmistamia sähköisiä mainostauluja on pystytetty Oulussa valikoitujen ajoreittien varteen.
Neljän näyttöseinän toimintaa pyörittää Oulun Palloseura, jolle mainostaulujen hankinta oli kaikkien aikojen suurin investointi. Pomin toimitusjohtaja Jari Karsi kertoo, että tienvarsitaulut ovat herättäneet kiinnostusta myös muissa toimijoissa. "Toimiva tuote on paras myyntikeino näissä laitteissa", hän otaksuu.
Oulussa viides näyttöseinä sijaitsee Joutsensillan kupeessa, Limingantullin puoleisessa päässä. Tätä mainostaulua Pomi ylläpitää toistaiseksi omin voimin, mutta neuvotteluja käydään kiinnostuneiden tahojen kanssa.
Yhden näyttöseinän arvonlisäveroton hinta pystytyksineen on noin 75 000 euroa, josta Pomin osuus on valtaosa, Karsi sanoo.
"Taulun pystytyksessä pitää tehdä maatöitä. Siellä on todella isot betonianturat, jotta näyttötaulu pysyy pystyssä. Tuulipinta-alaa on noin 12 neliötä ja taulu on aika korkealla, yläreuna on noin viidessä metrissä."
Yhtiö myös vuokraa näyttöseiniä esimerkiksi kesäfestivaaleille. Tänä kesänä festariyleisö voi katsella mieliartistejaan Pomin näytöiltä ainakin Rotuaaripiknikissä ja Qstockissa.
Kärppä-faneille tuttua teknologiaa
Tienvarsiin pystytettyjen näyttöseinien teknologia on tuttua pohjoissuomalaisille jääkiekkofaneille. Pomi toimitti led-moduuleihin perustuvan mediakuution Oulun Energia -areenan, Oulun Kärppien kotihallin, kattoon Raksilaan syksyllä 2006.
"Se oli meidän ensimmäinen tämmöinen tuote. Siitä se lähti", Jari Karsi toteaa.
Mediakuution hankinnalla juhlistettiin osaltaan seuran eli Kärpät 46 ry:n 60-vuotista taivalta. Oulun Kärpät Oy:lle hanke maksoi 800 000 euroa.
Seuraavan mediakuution Pomi toimittaa Rauman Lukon kotihalliin elokuun puolivälissä.
Karsi sanoo, että näyttöihin perustuva liiketoiminta alkaa olla Pomille jo "merkittävä bisnes".
17 vuotta elektroniikan parissa toiminut Pomi päätti suunnata uudelle liiketoiminta-alueelle "Kaukoidän kontaktien kautta", Karsi kertoo. "Koko ajan pitää olla tuntosarvet pystyssä sen suhteen, mitä maailmalla tapahtuu."
Pienemmätkin näytöt kasvussa
Toinen Pomin näyttöbisnekseen liittyvä tuoteryhmä ovat pienemmät näytöt, joita on myyty pitempään kuin isoja näyttöseiniä. Perinteiset putkinäytöt ovat korvautuneet lcd- eli nestekidenäytöillä ja plasmanäytöillä.
"Niitä on hommattu koteihin, kun laittamalla virittimen niistä saadaan televisioita. Niistäkin odotetaan merkittävää kasvua lähivuosina", Juha Karsi sanoo.
Toimitusjohtaja Karsi kertoo, että Pomia kiinnostaa yhtä lailla kasvaminen Oulun seudulla kuin pääkaupunkiseudullakin.
"Julkisen tilan näytöissä, jotka eivät juuri kotitelkkareista eroa, isoimmat asiakkaamme ovat tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla. Niidenkin paras tuleminen on vielä edessä. Puolen kymmenen vuoden sisään tällaisia näyttöjä ja niillä esitettäviä mainoksia ja informaatiota nähdään joka kaupassa, pankeissa ja virastoissa", Karsi uumoilee.
High Tech Forum / Lassi Karppinen
|